Banoffee – ettei treeni menisi hukkaan

Jos treenatessa kuluttaa sykemittarin mukaan 500 kcal, niin voi varmaan ihan hyvällä omatunnolla syödä vähän banoffeeta. Itse en hirvittävästi välitä banaaneista, paitsi niin raakoina, että ne pysyvät itsellään viileinä, enkä kyllä kinuskistakaan, mutta kun näitä nyt sitten pitää yhdistää, niin meinaa lähteä taju.

herkkua haisulilautaselta

Banoffee – riittää 12:lle

Pohja

100 g sulatettua voita
250 g digestive-keksejä

Täyte:

100 g voita
100 g tummaa sokeria tai fariinisokeria
400 g tölkki kondensoitua maitoa

Päälle:
4 pientä banaania
3 dl kermaa vaahdotettuna
raastettua suklaata tai digestive-keksimuruja

Ensin tehdään pohja: Murskataan keksit hienoksi ja sekoitetaan joukkoon sulatettu voi. Painetaan joko muottien tai irtoreunaisen kakkuvuuan pohjalle. Kannattaa voidella.

Sitten siirrytään täytteeseen: Voi ja sokeri laitetaan teflon-kattilaan, miedolle lämmölle, kunnes voi sulaa ja sokeri liukenee voihin. Sekaan lisätään kondensoitu maito. Sekoitetaan koko ajan, kunnes seos kiehahtaa. Kun kinuski on kiehahtanut, kaadetaan se pohjan päälle. Jäähdytetään ja annetaan kovettua noin tunnin ajan.

Tarjoilua varten vatkataan kerma kevyesti (voi lisätä vähän tomusokeria pitämään sitä kasassa) ja pilkotaan banaanit. Sekoitetaan puolet banaaneista kermavaahtoon ja asetetaan piiraalle. Loput banaanit laitetaan kermavaahdon päälle ja koko komeus koristellaan suklaa- tai keksinmuruilla.

Vinkki 1: Banaanilohkoille voi laittaa vähän sitruunamehua, niin ei tummu.
Vinkki 2: Kuvan kokoonpanoa varten pohja rakennettiin pyöreisiin muotteihin, päälle ladottiin sekä kinuskia että banaaneja, jotka sitten jäähdytettiin jääkaapissa. Päälle kermavaahtoa ja keksinmuruja.

Advertisement

Paella muurinpohjapannulla

Kesällä, kun on lämpöä niin paljon, että mökkiä ei tulisi pieneen mieleenkään lämmittää hellalla saati uunilla, tulee paljon kokkailtua ulkotiloissa. Grillaus on varsin kätevä tapa valmistaa ruokaa, ja varmasti blogit ja lehdistö on täynnä erilaisia grillausvinkkejä, ettei tarvitse sitä iänikuista makkaraa vaan vedellä. Vaikka sekin tietty hyvää on, joskus. Jos mökiltä löytyy muurinpohjapannu, saa silläkin vaihtelua ruokavalioon. Wokit ja risotot tulevat aika kätevästi siinä – eiköhän mielikuvitus ole kaikessa rajana! Meillä valmistettiin tällä kertaa paellaa.

maisemaruokailua

Paella 4-6 hengelle

1 espanjalainen suippopaprika
puolikas kesäkurpitsa
hiukan munakoisoa
sipulia
paketti pekonia
pussillinen pakastekatkarapuja (180 g)
paketti jättikatkarapuja (Pirkka, pakasteena)
4 chorizo-raakamakkaraa
sahramia
suolaa
pippuria
yhden limen mehu, toinen viipaleina
valkoviiniä 2,5 dl
vettä
riisiä n. 3 dl

Sulata ravut, pilko vihannekset ja pekoni, grillaa makkarat. Ruskista pekonit ja sipulit muurikassa. Lisää joukkoon riisi ja kuullota hetken verran. Lisää sahrami sekä valkoviini ja limen mehu. Kypsytä riisiä risoton tapaan, lisää vettä, kun haihtuu liiaksi. Matkan varrella heivataan muutkin kasvikset joukkoon. Kun riisi on kypsää, nostetaan sekaan myös katkaravut ja jättikatkaravunpyrstöt, sekä grillatut ja pilkotut makkarat. Koristellaan ruohosipulilla ja limelohkoilla.