Kanaa, kevätsipulia, kurkkua ja hoi sin -kastiketta kiinalaisilla letuilla

Taitaa olla aika puhaltaa vähän pölyjä tästäkin blogista. Tutkielma on loppusuoralla ja aikaa ruuanlaittoon ja kuvaamiseenkin on taas enenevässä määrin.

Tämän viikonlopun ruokana on kanaa kahdella tavalla. Eilen mukaeltiin kiinalaisia, tänään on vuorossa sunday roast. Kiinalaisittain laitetussa kanassa oli ajatuksena lähteä crispy duck / Pekingin ankka -linjalle, mutta aikaa ei ollut kunnolliseen marinointiin (noh, mitäs en lukenut ohjetta ajoissa), eikä jaksamista lopputuotteen viimeiseen käristämiseen. Tuloksena oli kanaa, kevätsipulia, kurkkua ja hoi sin -kastiketta letuilla.

Image

Kanan marinadiin tuli hoi sin -kastiketta, vähän öljyä, soijaa, inkivääritahnaa sekä valkosipulia ja pieni liraus riisiviinietikkaa. Paistettiin uunissa 180 °C:ssa hieman vajaat 20 minuuttia.

Lettuja tehtiin 15 kpl

225 g jauhoja
1,5 dl kiehuvaa vettä
1 tl ruokaöljyä

Jauhot siivilöitiin ja niiden päälle kaadetiin kiehuva vesi, joka vaivattiin joukkoon, lisättiin myös öljy. Taikinan annettiin tekeytyä 30 minuuttia, minkä jälkeen vaivattiin vielä reilut viisi minuuttia, kunnes taikina oli notkeaa. Jaettiin taikina kolmeen pötkylään, joista kustakin pyöritettiin viisi palloa, jotka vielä kaulittiin ohuiksi letuiksi. Paistaminen toimi niin, että pannu kuumennettiin ensin kuumaksi, ja lämpöä sitten vähän laskettiin. Paistettiin lettu kerrallaan – taikinasta näkee aika nopeasti, kun se on kypsää, ja pintaan tulee pieniä vaaleanruskeita läikkiä.

Letulle laitettiin kastiketta, kanaa sekä ohueksi viipaloitua kurkkua ja kevätsipulia, kääräistiin rullalle ja haukattiin!