Paluu arkeen – makaronilaatikko

Eräällä taholla (epäilen, että ei ole ainoa taho) on käyty keskustelua siitä, kuinka kukaan ei – mukamas – koskaan postaa sosiaaliseen mediaan mitään tavallista arkiruokaa, vaan aina mennään jollain hifistelylinjalla. Jonkun keskustelun lomassa lupasin sitten, että voin kyllä laittaa tuosta arkiruuan aatelista, makaronilaatikosta ketsupilla kuvan. Sain asiasta tänään lempeän muistutuksen ja muistuttajan onneksi tälle viikolle oli muutenkin suunnitelmissa tätä kyseistä herkkua laittaa. Saatte nyt sitten myös reseptin. Ja joo, tästä tuli vähän hifistelty versio, kun jääkaapissa oli sopivia jämiä*. Ei oikeasti kaivannut sitten lopulta sitä ketsuppia, mikä on tietysti ihan hyvä, kun ottaa huomioon, että sitä ei välttämättä työpaikan jääkaapista löydy.

Ketsuppia makaronilaatikolla

Makaronilaatikko

400 g makaronia
300 g jauhelihaa
2 pientä kesäsipulia
3 viipaletta pekonia*
2 ruokalusikallista sulatejuustoa*
1 kanaliemikuutio*
2 dl vettä*
3 kananmunaa
5 dl maitoa
suolaa (makaronin keitinveteen)
valkopippuria

Tähdellä merkityt puuttuvat normaalisti omasta makaronilaatikosta, mutta kirjataan nyt ylös, millä tämä tehtiin!

Makaroni keitetään ohjeen mukaan. Ruskistetaan jauheliha ja pekoni sekä kuullotetaan sipuli. Maustetaan valkopippurilla. Kiehautetaan vesi ja lorautetaan makaronin päälle ja heivataan mukaan sulatejuusto ja kanaliemikuutio. Kiehuva vesi on hellempi kuumalle pannulle ja sulaa kanaliemi ja sulatejuusto helpommin.

Sotketaan jauheliha ja makaronit. Sekoitetaan joukkoon vielä munamaito. Paistetaan 200 °C:ssa uunissa 40 minuuttia.

Räpsäistään kuva blogiin ja facebookiin, ja tullaan aloittaneeksi arkiruokien kategoria.

Sisäfilettä portviinikastikkeessa

Häämatkan jälkeen ensimmäinen perjantai-ilta, jolloin ehtii taas laittaa ruokaa oikein pitkän kaavan mukaan! Alkupalaksi tarjoiltiin hedelmäistä katkarapusalaattia. Pääruuaksi laitettiin sisäfilepihvit, joille kaveriksi keiteltiin portviinikastike sekä paahdettiin uunissa varhaisperunoita ja porkkanoita. Tällainen annos sopiikin tähän hetkeen. Turussa on nimittäin meneillään neitsytperunafestivaali! Saa nähdä, pääseekö vielä ensi viikolla ravintolassa katsomaan, josko kohde olisi osallistunut kilpailuun ja kilpailuannosta olisi vielä tarjolla!

melkein kuin ravintolassa

Portviinikastikkeeseen laitettiin
1 salottisipuli
puoli puskaa timjamia
1 fondinappi
2,5 dl vettä
2 dl punaviiniä
1 dl portviiniä
suolaa
pippuria
sokeria

Ensiksi kuullotettiin sipulit ja timjamit, perään hulautettiin fondikuutio, vesi, punaviini ja portviini. Maustettiin suolalla, pippurilla ja sokerilla. Sitten otettiin ja keiteltiin kastiketta kokoon hitaasti ja rauhallisesti. Siivilöitiin kastikkeesta rämmälet (sipuli ja timjami) pois.

Perunat ja porkkanat pestiin ja öljyttiin kevyesti sekä suolattiin. Uunissa 225 °C:ssa 35-40 minuuttia.

Pihvit paistettiin ihan normaalisti: kuumalla pannulla väri pintaan ja ihan hetkeksi uuniin juuresten jälkilämpöön vetäytymään.

Nautittiin (jälleen lähi-Alkon suositusten mukaisesti) portugalilaisen punaviinin kera. Namskis!

Beef Wellington

Appivanhemmat oli taasen kutsuttuina nauttimaan pöydän antimista, kun apukokki J täytti vuosia. Pöytä täytettiin klassikoilla, Top Chefin innoittamana. Katkarapukeiton resepti tulikin jo julkaistua – pääruokana oli otsikonkin jo paljastamana Beef Wellingtonia. Ennen reseptin paljastamista täytyy nyt vihdoin hehkuttaa tuota lähikaupan Alkoa – mieletön palvelu, eikä kertaakaan ole mennyt viinisuositus vikaan. Terveisin nimimerkki ”hei, meillä syödään tänään tätä, kerrotko mitä me voitaisiin juoda?”

BEEF WELLINGTON (Lähde: Suomen Top Chef, Maija Silvennoinen)

* 1 naudan sisäfilee renssattuna
* suola
* jauhettua mustapippuria
* 2 rkl öljyä
* 2 rkl Dijon sinappia
* 200 g parmankinkkuviipaleet
* Ruskista fileen pinta.

SIITAKESIENITAHNA

* 1/2 kg siitakesieniä
* suolaa
* mustapippuria
* 1/2 rkl tuoretta hienonnettua timjamia

Hienonna kutterissa. Kaikki tahna-ainekset tasaiseksi massaksi. Paista pannulla kuivaksi ja purista vielä harson läpi loput nesteet pois.

Ota iso kelmun pala ja levitä sen päälle parmankinkkusiivut. Levitä sienitahna kunkin siivun päälle. Sivele fileen pintaan Dijon –sinappi ja laita filee tahnan päälle sen toiselle reunalle. Kääri filee parmankinkku-sienikääreeseen ja muotoile kelmun avulla tasaiseksi pötköksi. Laita pötkö kylmään.

Kaulitse 1 paketti voitaikinaa 1/2 cm paksuiseksi levyksi ja laita kylmään hetkeksi lepäämään.


Ota voitaikinalevy kylmästä ja voitele se kananmunalla. Ota filee kelmusta ja laita taikinalevyn toiseen laitaan. Kääri filee tiiviisti taikinaan ja sulje reunat vielä kananmunalla. Pistele taikinaan reikiä. Laita lihan paksuimpaan kohtaan paistomittari. Laita liha ensin 240 asteiseen uuniin ja pienennä lämpö 200 kunnes pinta on hieman ruskistunut. Ota liha uunista kun mittari näyttää 52 astetta. Anna vetäytyä 10 minuuttia ja leikkaa viipaleiksi.

Alkon valikoimasta tämän kylkeen löytyi ranskalainen Château Haut-Monplaisir Malbec. Toimi.

Slow fast food: kebab

Sunnuntaisin on mukava syödä joko jotain sellaista, joka saa muhia pitkään tai sitten sellaista, joka vähän parantaa pientä dagen-efterin poikasta (joskus, hyvin hyvin harvoin, vähän isompaakin). Itse tekemällä kebab sopii erinomaisesti näihin molempiin tarkoituksiin. Ja voipa sitä tietty nauttia ilmankin edellisiltaisen jälkitiloja. Vaikka kebabpötkylän valmistus aika kauan kestääkin, niin siitä tulee kerralla sellainen satsi, että ylimääräisestä lastukasasta saa juuri sopivia settejä pakastimeen, jolloin kebab onkin taas kaikkea muuta kuin slow foodia.

kebab!

Kebab on yksinkertaisuudessaan jauhelihaa, suolaa ja pippuria. Monissa ohjeissa törmää aromisuolan käyttöön, mikä on varmaan ihan ok, jos tykkää natriumglutamaatista (suurimmassa osassa aromisuoloja sitä taitaa olla), itse jätän väliin, kun ihan oikea suola riittää erinomaisesti. Joissain ohjeissa tömää myös oliiviöljyyn. Liekö sitten syynä rasvan lisääminen ohjeeseen tai käsittelyn helpottaminen, mutta jätimme tästä ensikokeilusta väliin.

Kebab á la Hellu ja apukokki J

noin 450 g naudan paistijauhelihaa
250 g lampaan paistijauhelihaa (Pirkan pakaste)
30 g suolaa
1/5 dl mustapippuria (n. 10 g?)

Suola ja pippuri laitetaan kulhon pohjalle. Sitten kumotaan sinne jauhelihat ja aletaan vaivata. Kunnollisella vaivaamisella (10-15 minuuttia) saadaan aikaiseksi riittävän tahmea seos, että saadaan pötkylästä kebab eikä lihamureke. Massasta muotoillaan paksun makkaran paksuinen (halkaisija n. 5 cm) pötkylä, joka kääräistään (kaksinkertaiseen) folioon napakasti. Laitetaan pötkylä 100 °C uuniin pellille olemaan noin kolmeksi ja puoleksi tunniksi.

Kolmen ja puolen tunnin jälkeen voidaan kebab poistaa uunista. Annetaan vetäytyä hetken aikaa (10-15 minuuttia), ja sitten leikataan ohuenohuita siivuja. Siivut voi vielä käräyttää paistinpannulla ennen tarjoilua.

uunista ja foliosta vapautettu pötkylä

Tarjoiluun varataan salaattia, pepperoneja, tomaattikastiketta (mieto, väkevä?), jugurttikastiketta sekä pitaleipää/pizzapohja ja ehkä myös juustoa (feta, aura, muu) rullaa varten/ranskalaisia/riisiä.

 

Vorschmack

Kuuluisa marsalkka Mannerheimin suuri herkkualkupala. Eri lähteiden mukaan Marski kävi ainakin Helsingin Savoyssa usein nauttimassa vakipöydässään tämän lämpimän alkupalan.

Vorschmack
Neljälle

400-500 g jauhelihaa (lampaan paistijauhelihaa tai 50-50 -suhteella lampaan ja naudan paistijauhelihaa)
1 prk anjovista
1 keltasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 lihaliemikuutio
1 prk smetanaa tai 1/2 prk ruokakermaa
1 rkl tomaattisosetta

Hienonna sipulit ja anjovis. Älä heitä anjoviksen lientä pois! Paista jauhelihat pannulla kypsäksi. Lisää sipuli, valkosipuli sekä anjovis ja sekoita. Mukaan kerma tai smetana, tomaattisose, lihaliemikuutio sekä anjoviksen liemi. Anna porista kymmenisen minuuttia. Tarkista suola.

Laita uuniin 180 – 200 °C:een noin tunniksi. Tarjoile perunamuusin, suolakurkun, etikkapunajuurien ja smetanan kera.

BBQ-hampurilaiset

BBQ

BBQ-pihvit, coleslaw, juusto, pekoni, kastikkeita (HP Spicy BBQ ja Jim Beam original barbeque), tomaatti, suolakurkku, ranskalaisia

4 kpl isoja hampurilaissämpylöitä

Pihvit
400 g jauhelihaa
½ sipuli
1 valkosipulinkynsi
2-3 rkl HP Spicy BBQ -kastiketta
(suolaa)

Sekoita aineet tiiviiksi kulhossa. Muotoile neljä sopivan kokoista pihviä ja paista pannulla. Meillä oli aika ohuita, että sopivat isoille sämpylöille. Paksumpiakin voi tehdä, jos tykkää!

Coleslaw
Kaalia ihan ohuina suikaleina
Porkkanaa raasteena
Majoneesia
Valkoviinietikkaa
Sokeria
Suolaa

Nyt täytyy tunnustaa, että mulla ei välillä ole juuri minkäänlaista käsitystä siitää, millaisia määriä mitäkin aineita ruokiin tulee. Tähän taisin laittaa ehkä kaksi kourallista kaalia ja vähän reilun puolikkaan porkkanan. J hoiti maustamisen, n. 2 rkl majoneesia, muutama tippa etikkaa, reilu teelusikallinen sokeria ja suolaa sopivasti.

Alkuperäinen resepti löytyy kuitenkin täältä, joten ehkä kannattaa tarkistaa.

Tee ensin kaalisalaatti, paahda sitten pekonit uunissa (grillivastus päälle ja pekonit uuniin, kun lämpötila on vähän noussut!). Kaupan ranskalaiset voi laittaa uuniin tässä vaiheessa, kiertoilmalla tulee ainakin tosi nopsaan. Paahda hampurilaissämpylät paahtimessa tai pannulla. Pohjalle kaalisalaattia, pihvi, juusto, pekoni, tomaatti, suolakurkku, kastikkeet ja hampurilaissämpylän yläosa päälle.

Nom ja örp. 😉

Illallinen: Lohicarpaccio ja paahtopaisti

Tästä täytteestä meillä on käytetään varmaan miljoonaa versiota, katkaravut voi olla kokonaisina, karkeina paloina, ihan hienona silppuna tai jopa vaihdettuna jokiravunpyrstöihin. Tähän annokseen ei tarvinnut mitään kovin suurta määrää täytettä, mutta jos sitä tekee yli, niin maistuu vaikka seuraavan päivän eväsleivässä namilta.

Pikkuinen katkarapuleipä

jälkiuuniviipaleita
katkarapuja
smetanaa
punasipulia
ruohosipulia/tilliä
suolaa
mustapippuria

Sulata katkaravut tarvittaessa, huolehdi tällöin ylimääräisen nesteen poistamisesta (itse puristin kevyesti sulatuksen jälkeen), ettei täyte mene vetiseksi. Hienonna sipuli ja ruohosipuli tai tilli. Sekoita ravut ja sipulit. Lisää smetanaa pienissä erissä, täyte saa jäädä melko ”kuivaksi”.(* Mausta suolalla ja pippurilla.

Leikkaa leivästä ylimääräiset reunat ja muotoile mukavaksi suupalaksi. Nosta täytettä pieni keko leivälle ja koristele ruohosipulilla tai tillillä.

*)Tässä taisi olla n. 3 rkl rapuja ja 1 tl smetanaa.

Lohicarpaccio

kylmäsavulohta ohuina siivuina
limeä
parmesan-juustoa
rosepippuria

Siivuta lohi tarvittaessa (kuvassa kaupan siivutus)
Asettele kylmäsavulohisiivut lautaselle, pirskota limenmehua(* lohen päälle. Anna marinoitua n. tunti jääkaapissa. Koristele rosepippurilla ja parmesanlastuilla. Taisin rouhaista päälle myös hieman mustapippuria.

*) Tässä oli kahdelle n. 150 g lohta, ja mehua taisin laittaa puolikkaan limen verran. Vähän vähempikin lohi riittäisi varmaankin.

Paahtopaisti konjakkikermakastikkeella ja valkosipulikermaperunoilla


Valkosipulikermaperunat

Tämä määrä on nyt sellainen, että tulee 2-3 ruokalajin kanssa sopiva määrä. Perunaa voi laittaa enemmänkin tarvittaessa.

1 iso peruna syöjää kohti
valkosipulia maun mukaan(*
suolaa
mustapippuria
(ruoka)kermaa
voita

Kuori ja viipaloi perunat ohuiksi viipaleiksi. Hienonna valkosipuli (tai oikaise ja käytä puristinta). Voitele uuninkestävä vuoka tai annosvuoat. Pinoa vuorotellen perunaa, valkosipulia, suolaa (ja pippuria) kerroksiksi. Kaada kerma perunoiden päälle. Uunin keskitasolla 225 C ja n. 30 min. Isommassa vuoassa kestää kauemmin? Annosvuokien kanssa kannattaa laittaa alle vaikka uunivuoka, jos kerma tulee yli. Paista perunat ensimmäisenä ja anna uunin lämpötilan laskea reilusti. Perunat voi tehdä reilustikin etukäteen.

*) Meillä tehtiin kahden perunan annos kolmella vs-kynnellä, mutta tykätäänkin valkosipulista. Mielestäni muut maut eivät jääneet valkosipulin alle, mutta näinkin voi käydä. Kermaa tässä satsissa taisi olla 0,5 dl, ja tuli annosvuoista yli uunissa.

Konjakkikermakastike

voita
1 salottisipuli
2-3 timjaminoksaa
kokonaisia pippureita (musta-, valko-, viher- ja rose oli meillä
konjakkia 3 rkl – 0,5 dl
(vajaa) litra lihalientä
voita ja jauhoja, joista tehdään beurre manié -pallo
1,5 – 2 dl kermaa

Kuullota voissa sipulit, timjami ja pippurit. Lisää konjakki ja lihaliemi. Anna kiehua hiljalleen niin, että nestettä on jäljellä n. 2 dl. Siivilöi kastikkeesta mausteet. Kiehauta kastike ja lisää beurre maniéta kiehuvaan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehua vielä 3-5 minuuttia. Lisää kerma ja anna kiehahtaa.

Paahtopaisti(Tämän lähde on Kotiliesi)

Paahtopaisti (meillä oli n. 800 g:n pala, josta ruokaillessa meni vajaa puolet)

Ota liha ajoissa huoneenlämpöön. Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria. Kuumenna paistinpannu ja ruskista lihan pinta nopeasti kiinni joka puolelta. Nosta paisti paistin kokoiseen uunivuokaan. Työnnä lihalämpömittari paistiin siten, että mittarin kärki on paistin paksuimman kohdan keskellä. Kypsennä paistia 125 asteessa, kunnes paistin sisälämpötila on 55 astetta, jolloin paisti on sisältä vielä punainen, tai 60 astetta, jolloin paisti on keskeltä punerva ja pinnasta vähän harmahtava. Varaa paistoaikaa 1 1/4-1 1/2 tuntia kiloa kohden eli kahden kilon paistille noin 2 1/2-3 tuntia. Alhaisessa lämpötilassa liha kypsyy tasaisen punertavaksi.

Anna paistin lämpötilan tasoittua 15 minuuttia foliolla peitettynä. Nosta uunin lämpötilaa ja lämmitä sillä aikaa perunat uunissa.

Kumoa perunat annosvuoista lautaselle, leikkaa liha ja asettele paikoilleen, viimeistele kastikkeella.