Miniburgerit ja valkosipuliranskalaiset

Viikonloppuna Hellun hellalta valmistui aika monta pientä burgeria eli slideria, kun ruokittavana oli viitisenkymmentä juhlijaa. Luojan kiitos apua saatiin myös esimerkiksi Virpistä, niin nämä 130 burgeria saatiin tehdyksi kunnialla! Rääpittävääkin jäi, tänään tehtiin sitten kaveriksi pikainen coleslaw ja Ameriikan maalta mukaan tarttuneita valkosipuliranskalaisia. Sämpylöiden ohjeen sain kuorokaverilta, pihviresepti tuli ihan itseltä kuten myös valkosipuliranskalaiset, ihan vain kurkkimalla, miten ravintolassa tuotetta tehtiin, ja siitä arvaamalla. Melko herkullista tuli!

Sämpylät

1 l vettä
2 ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 tl sokeria
20 dl + leivontajauho vehnäjauhoja
1 dl öljyä

Liotettiin hiiva kädenlämpöiseen veteen, johon lisättiin myös sokeri ja suola. Pikkuhiljaa lisäiltiin jauhoja, joita sai laittaa pikkuisen enemmän kuin mitä reseptissä oli. Tosin vettä saattoi holahtaa vähän enemmän sitäkin… Loppuvaiheessa mukaan meni myös rasva, ja jauhoja lopulta tosiaan sopivasti niin kauan, että saatiin aikaiseksi hyvä sitko. Kohotettiin kahdesti – ensin koko taikina ja sitten pikkusämpylöiksi leivottuina, ja paistettiin 225 asteessa n. 10 minuuttia, kun meni vahingossa kiertoilmalla.

Pihvit

2,5 kg naudan paistijauhelihaa
4 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
2 sipulia
3 pkt pekonia
1 lihaliemikuutio
1-2 dl vettä
3 rkl barbequekastiketta
suolaa (n. 2 tl)
pippuria

Sipuli pilkottiin pieniksi ja keiteltiin vähässä määrässä lihalientä pehmeäksi. Pekonit paisteltiin rapsakoiksi ja pilkottiin pieneksi. Samalla kananmunaseoksessa oli jauhot turpoamassa, ja maustettiin bbq-kastikkeella, suolalla ja pippurilla. Lopulta sekoiteltiin taikinaan jauhelihat, sipulit ja pekonit. Paisteltiin pikkupihvit 200 asteessa kiertoilmalla kutakin erää noin vartin verran. Kasattiin halkaistulle sämpylälle pieni määrä bbq-kastiketta, pihvi ja suljettiin kokonaisuus cocktail-tikulla.

Valkosipuliranskalaiset kahdelle

2 rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
hyppysellinen suolaa
250 g pakasteranskalaisia (sorruin)

Ranskalaiset paistettiin ohjeen mukaan, ja sillä aikaa tehtiin mausteseos, eli silputtiin persilja ja hienonnettiin valkosipuli, ja sekoitettiin öljyyn isossa kulhossa. Valkosipulia olisi voinut olla tälle määrälle perunoita enemmänkin, ja maustumisajankin soisi olevan pidempi, mutta ens kerralla sitten! Valmiit ranskalaiset heivattiin sekoituskulhoon,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s